Balkan

You are currently browsing articles tagged Balkan.

Milano, Italia

Heräilimme jo kuuden tienoilla. Tavarat jälleen kerran, nyt viimeistä kertaa rinkkaan ja hotellin aamupalalle. Jugurttia, erilaisia kroissantteja, sulatejuustoa, metvurstia, sämpylää, tuoremehua, kahvia/teetä, hedelmiä. Ihan asiallinen setti.

Hotellista ulos aamuauringon tervehtiessä meitä lämpöisesti. Jälleen 10 minuutin kävelymatka kohti juna-asemaa. Juna-asemalla waimo kävi etsimässä kioskia mistä saisi pullon vettä. Ei löytynyt ihan yhtä helposti kuin R-kioski Helsingin rautatieasemalta, mutta jonkinlainen ruuhkaisa kuppila kuitenkin. Siellä jonotettuaan aikansa kertoivat waimolle että ensin pitää maksaa kassalle ja sitten vasta noutaa juomat. Eli taas jonottelemaan.

Saatiin kuitenkin juomapullo. Se kourassa kävimme toisesta kioskista ostamassa bussiliput Malpensan lentokentälle, 8e/nuppi. Bussimatka kesti n. 50 minuuttia. Kentällä kaikki sujui näppärästi, etukäteen tehty tekstiviesti-check-in ilmeisesti nopeutti pikkasen. Ostimme vähän suklaata ja matkalukemista ja hyppäsimme Blue1:n MD-90-lentokoneeseen. Pääsimme peräti toisiksi etummaiseen riviin istumaan etummaisten ollessa tyhjänä. Oli kiva olla omassa rauhassa ja antaa koneen takaosan elää omaa elämäänsä. Eturivissä olimme tietysti ensimmäiset joille ilmaisia juomia ja maksullisia syömisiä tarjottiin, melkein kuin yksityiskoneessa olisi lentänyt. Pari penkkirivä taaempana olevat kaksi englanninkielistä pikkutyttöä eivät tosin herenneet laulamasta oikeastaan koko matkan aikana.

Helsinki, Suomi

Suomeen saavuttaessa ilma oli sateen jäljiltä raikas ja aurinko toivotti meidät tervetulleiksi loppukesän Helsinkiin. Ajelimme bussilla koneelta ykkösterminaaliin (entinen kotimaan terminaali), saimme laukkumme ja hipsimme vähin äänin kotiin.

Suurin järkytys kotiin tullessa oli 21″ monitori pöydällä. Matkalla kun oli 3 viikkoa kituutellut 7″ miniläppärillä, tuntui 13 lisätuumaa hurjalta! Noin muuten varsinaiset oireet iskevät varmaan vasta päivän parin päästä. Onhan elämä täällä Suomessa helppoa ja mukavaa.

Tags: , ,

Venetsia, Italia

Aamulla laitettiin jälleen kerran, ties kuinka monennen kerran tällä reissulla tavarat rinkkaan. Vesibusseilimme itsemme Venetsian Santa Lucia -juna-asemalle, jonne jätimme rinkat jemmaan ja käväisimme vessassa: vessaan pääsi maksamalla 80 senttiä laitteeseen ja tämän jälkeen kulkemalla aukeavan lasioven läpi. On hienot systeemit!


Read the rest of this entry »

Tags: , , ,

Venetsia, Italia

Toisen päivän aamu Venetsiassa meni nukkuessa, ilmeisesti vielä toipuen edeltävän yön matkaamisesta. Vähän kymmenen jälkeen kömmimme kuitenkin hotellin tarjoamalle aamupalalle: jugurttia, muroja, tuoremehua, ei-mitään-ravitsevaa-sisältäviä valkoisia sämpylöitä, hilloa, teetä, hunajaa. Rensselit kokoon, kameralaukku ja daypack elikkä päiväreppu selkään (minä olen selässäni kameraa roikotellut, waimolla on ollut pieni reppu jossa Lonely Planetin matkaopas, juotavaa ja jottain muita tarpeellisuuksia). Ostimme hotellin respasta liput illan konserttiin: päätimme hieman sivistää itseämme kun kerran tänne asti on tultu.


Read the rest of this entry »

Tags: , , ,

Venetsia, Italia


View Larger Map

Junamme oli perillä Venetsiassa aamu-seitsemän tienoilla. Hieman tokkuraisina mutta junasta poispääsystä onnellisina pöllähdettiin aseman ulkopuolelle pääkadun varteen. Jeskamandeera, onhan se nyt vähän hassua kun tiellä köröttelevät bussit ovat yhtä täynnä kuin Helsingissä mutta mitä ihmettä, ei näy jarrutusjälkiä, kadunlakaisijoita, kaistaviivoja. Tämä on Venetsia, ne ovat vesibusseja!


Read the rest of this entry »

Tags: , , ,

Kutina, Kroatia

Aamulla heräillessämme huomasimme että waimon nappuloiden eli ihottumapaukamien määrä on kasvanut rajusti: nappuloita oli nyt oikeastaan melkein koko vartalossa polvista ylöspäin aina korvien taakse saakka, kasvoissakin. Ajattelimme että edellisenä päivänä tehty allergialääkkeen lopettaminen auttaisi tilanteeseen joten jäimme rasvatuupi kädessä seuraamaan tilanteen kehittymistä, sopivasti Suomeen konsultoiden. Mutta melkoisesta värimuutoksesta oli kuitenkin kyse, iho oli aivan punavalkolaikukas.


Read the rest of this entry »

Tags: , , ,

« Older entries