Mikstuura sosiaalista mediaa, osa 7: Pikaviestimet

Sosiaalinen media -juttusarja
Pikaviestit ovat tapa keskustella yksityisesti, reaaliaikaisesti jonkun toisen sillä hetkellä verkossa olevan ystäväsi kanssa. Wikipedia kertoo meille pikaviestimistä seuraavaa:

Pikaviestin (engl. instant messenger) on tietokoneohjelma, joka sallii reaaliaikaisen sanallisen, äänellisen ja/tai kuvallisen viestinnän kahden tai useamman ihmisen välillä verkossa, kuten esimerkiksi Internetissä.

Käytännössä käytän netissä toimivia Gmailin ja Facebookin chateja. Kummankin saa asennettua myös omalla tietokoneella, selaimesta riippumattomasti pyörivään ohjelmaan, esimerkiksi Kopeteen ja Pidginiin. Lisäksi käytössä on satunnaisesti myös Skype jonka kautta kulkee niin teksti, ääni kuin kuvakin. Käytin aikaisemmin myös MSN:ää ja ICQ:ta, mutta suljettuina alustoina kyllästyin niihin ja potkaisin menemään. Skypestäkin haluaisin eroon mutta valitettavasti tarjolla ei ole vapaita alustoja, joilla olisi käyttäjiä ja jonka laatu ylittäisi Skypen. Lisätietoa:

Siihen taisi loppua juttusarja ainakin tältä kertaa. Heräsikö ajatuksia, opitko mitään uutta? Mitä palveluita jne itse käytät?

MIKSTUURA SOSIAALISTA MEDIAA

Katso myös sarjan muut osat

Related posts:

Tags: , , ,

  1. aapo’s avatar

    Onko staattinen verkkosivu kuollut? Vai oletatko sen lähtötiedoksi? Pitäisikö kaikkien verkkosivujen olla blogeja?