Haussa täydellinen seurakunta

No eihän sellaista olekaan, ainakaan mikään näistä meidän tänne maan päälle kyhäämistä seurakunnista ole sellainen. Mutta tässä pari ajatusta seurakuntiin liittyen, lähinnä muilta varastettuja.

Otos jostain Tukholman kirkosta

Pekka Valkeapää kirjoittaa blogissaan otsikolla ‘Kirkko ei voi jatkaa entiseen malliin‘ kuulumisia Kirkollisen johtamisen seminaarista sekä Uudistuva seurakunta -seminaarista. Kun ensimmäisessä päiviteltiin kirkon jäsenkatoa (10 vuoden kuluttua kirkossa jäseninä vain n. 70% kansasta?), jälkimmäisessä keskityttiin siihen, millä seurakuntia voi herättää eloon vuosien, jopa vuosikymmenten unesta.

Ruotsalainen Klara kyrka on noussut 80-luvun kuolemasta radikaalisti ja on nyt täynnä elämää.

Sahlbergin mukaan työntekijöiden on lähdettävä ulos kirkkorakennuksesta sinne missä kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset elävät.

St. Claran työntekijät menivät aivan aluksi Tukholman keskustan prostituoitujen ja narkomaanien luo tarjoamaan heille ruokaa ja huolenpitoa.  Keskustaan pystytettiin kahviloita, joihin ihmiset saivat tulla huonossakin kunnossa.  Myös kirkon ovet ovat olleet alusta pitäen auki asunnottomille jopa yöpymistä varten. Kirkon työntekijät ovat aina ihmisten tavoitettavissa kirkkorakennuksessa ja kahviloissa.  Kun St. Claran seurakunta tavoittaa kaikkein heikoimmilla olevat ihmiset se samalla tavoittaa kaikkein vahvimmilla olevat ihmiset. Rikkaat tulevat köyhien vanavedessä kirkkoon, mutta ei koskaan toisin päin, näin Sahlberg vakuutti.

Toinen lähetystö on käynyt tutustumassa Lontoossa Holy Trinity Brompton -seurakuntaan sekä muutamassa elävässä New Yorkin seurakunnassa hakemassa virikkeitä jumalanpalveluselämään. Jyrki Koivisto (Jokioisten kirkkoherra) ja Heikki Toivio (Forssan kappalainen) kertovat havainnoistaan otsikolla ‘Evästä jumalanpalveluskoulutukseen rapakon takaa‘ näin:

Tutustumiskohteemme nostivat esiin seitsemän haastetta: 1) vahva yhteisöllisyys, 2) yhteinen tekeminen (seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset), 3)vahva rukouselämä, 4) selkeä ja taitavasti toteutettu Raamatun opetus, 5) selkeät kohderyhmät, 6) monipuolinen, tilanteeseen sopiva ja taitavasti toteutettu musiikki sekä 7) luonteva ja asiaa palveleva tekniikan käyttö. Näissä asioissa meillä on paljon opiskeltavaa.’

Olennaista on, että kirkkokansa ymmärtää, mitä jumalanpalveluksessa tapahtuu. Sanojen, käytäntöjen ja musiikin tulisi olla sellaisia, että pieni lapsikin tajuaa, mistä on kysymys. Sellaista me koimme useassakin kirkossa opintomatkallamme. Pieni lapsi saattoi huudahtaa kesken jumalanpalveluksen muun kirkkokansan kanssa ja kovalla äänellä. Siihen kaikki vastasivat välittömästi aplodeilla. On aina riski uskaltaa. Mutta suurin riski on, että ei uskalla!

Yhteisöllisyys syntyy siitä, kun jumalanpalvelus toteutetaan yhdessä. Lukuisat vapaaehtoiset tietävät paikkansa, tehtäväkuvat ja työnjako toimii. On yhteinen vahva visio siitä mihin ollaan menossa.  Maallikoitten koulutus ja ohjaaminen eri tehtävissä hoidetaan hyvin. Seurakunnan päätapahtumassa ei ole yleisöä ja toteuttajia, vaan elävä yhteisö ja seurakunta kokonaisena.  Kodikkuutta halutaan tietoisesti luoda ja siihen käytetään kaikki mahdolliset keinot.

Kesken jäänyt ortodoksikirkko, Pristina

Toivo Loikkanen, Kerimäen kirkkojerra jatkaa analyysiä otsikolla ‘Kirkollisen johtamisen tulevaisuus‘ käyttäen materiaalina professori Arja Rovon esitystä.

… johtamisen tulevaisuus on ihmisten kohtaamisessa! Se ei ole rakenteissa, johtamisjärjestelmissä, ohjelmissa eikä strategioissa. Näitäkin tarvitaan, koska tarvitaan tiettyjä rajoja ja muotoja, mutta nämä eivät ole tärkeimpiä johtamisessa vaan ne ovat oikeastaan puitteita ja työkaluja. [...] Kirkon johtamisen tulevaisuudessa Ropo esitti keskeisinä seuraavat asiat: Uskollisuus omalle tehtävälle, johtaminen palvelee – ei hallinnoi, johtamista tehdään arjessa ja ihmisten kesken, johtamista ei voi ulkoistaa rakenteisiin ja järjestelmiin vaan se on ihmisten välisissä suhteissa.

Arkkipiispaehdokkaat ovat tuumineet seuraavantyyppisiä temppuja jäsenkadon jarruttamiseksi (Radio Dei / seurakuntalainen.fi):

  • nuoriin aikuisiin panostaminen ja  niiden syiden selvittäminen, miksi nuoret aikuiset lähtevät kirkosta
  • ihmisten hengellisiin tarpeisiin vastaaminen
  • kristillisen identiteetin vahvistaminen
  • toistaalta selitetään että tämä on tällainen ilmiö mille ei kummoisia voi tehdä
  • jumalanpalveluksiin satsaaminen

Joo-o. Siinä on tuumimista. Onneksi seurakuntalaiset ovat ottaneet lankoja omiin käsiinsä ja lähteneet pystyttämään esim. ‘Kohtaamispaikka‘ -toimintaa. Näissäkin jännyys on, että seurakunnan ‘päätoimintamalli’ eli ne aamukympin jumikset eivät ole vastanneet seurakuntalaisten tarpeeseen jolloin on syntynyt uusi toimintamuoto – ehkä tällaiseen kannattaisi seurakuntia jopa kannustaa?

Evankelinen kirkko, Kutina

Lähden helmi-maaliskuun taitteessa yhdeksän muun Helsingin Kansanlähetysläisen kanssa Lontooseen vajaaksi viikoksi tutustumaan All Souls sekä HTB -seurakuntiin. Osallistumme HTB:n ‘Turning the tide‘ -konferenssiin. Katsotaan jos onnistuisimme sieltä ammentamaan jotain hyödyllistä kotiin tuotavaksi.

Kieltämättä hassuahan se on että pitää käydä ulkomailla katsomassa miten siellä homma toimii – onko kyse siitä että täällä ei osata ymmärtää sitä, mitä pitäisi tehdä, vai eikö ideoita uskalleta toteuttaa, ennen kuin on muualla käytä näkemässä että joku on jotain juttuja jo toteuttanut ja seurakunta toimii edelleen – jopa kasvaa. Tarvitaan rohkeutta muuttaa sitä, mikä on vuosien saatossa muodostunut instituutioksi tahi totutuksi tavaksi. Raamatun sanoma on luovuttamaton mutta tapojen, joilla Raamatun sanoman tarjoamme tulee olla ajan tasalla.

Loppuun vielä linkki Bill Hybelsin opetukseen viime syksyn Global Leadership Summitista: ‘Leading in a New Reality

Related posts:

Tags: ,

  1. Toni L’s avatar

    Kiitos kun jaoit. Asia joka mielestäni vaatii jatkuvaa keskustelua ja itsetutkiskelua. Hyviä näkökulmia eri puolilta. Ehkä meidän ongelma on tosiaan se, että ei uskalleta muuttua tai toisaalta pysyä sellaisena kuin ‘pitäisi’. Täydellistä seurakuntaa kun ei ole olemassa, mutta pitäisiköhän siihen kuitenkin pyrkiä?