Ruotsin kirkosta kuuluu kummia

Otos jostain Tukholman kirkosta

Otos jostain Tukholman kirkosta

Ruotsissa ollaan kaikissa asioissa Suomea muutaman vuoden edellä. Tai no, itseasiassa Suomi on yleensä muutaman vuoden Ruotsia jäljessä – ensin katsotaan mitä seurauksia Ruotsi päätöksestään kantaa, ja sitten vasta päätetään asiat Suomessa.

Ruotsin kirkko kuitenkin liikkuu jo ihan omaa vauhtiaan.

Ruotsissa tapahtuu

Lokakuussa/2009 Ruotsin kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliittoon siunaamisen (evl.fi). Sikäläiset piispat eivät kaikki sentään ole asiasta samaa mieltä (kyrkanstidning.se).

Marraskuussa/2009 Ruotsin kirkko vihki virkaansa naispiispoja – suomalaissyntyisen Tuulikki Koivunen Bylundin Härnosandiin ja Eva Brunnen Tukholmaan. Mielenkiintoinen detalji on, että Eva Brunnen elää samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. (pod.fi)

Lokakuun lopussa 2009 myös USA:n toisessa suuressa evlutkirkossa, ELCA:ssa avattiin pappisvirka samaa sukupuolta olevien kanssa parisuhteessa eläville (uusitie.com)

Reaktiot

Ruotsin lestadiolaiset kokevat etteivät enää voi kuulua kirkkoon sen hyväksyessä samaa sukupuolta olevien vihkimisen (pod.fi)

Englannin ja Irlannin anglikaanit boikotoivat ruotsalaisten piispojen vihkimistä, samoin Baltian maat että Luterilainen maailmanliitto. (pod.fi)

Norjassa professoristason miehet tuumivat ruotsalaisten olevan matkalla kohti lahkokirkkoa (uusitie.com)

Kenian luterilaisen kirkon päämiehet tuomitsevat ELCA:n päätöksen jyrkästi perusteellisessa kannanotossaan (elck.org ja uusitie.com)

Mielestäni varsin terveitä reaktioita, erityisesti Keniasta!

Ehkä yksi mielenkiintoisimmista reaktioista tuli Ruotsin ateisteilta:

Ateistista ajattelua edustava Patrik Lindenfors ihmettelee sitä, miksi Ruotsin kirkko ei tottele Raamattua. Lainattuaan useita sanoja Jeesukselta hän ihmettelee, miten epäjohdonmukaista on, että Raamattua ohjenuoranaan pitävä kirkko tekee päätöksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Lindenfors ihmettelee, miksei kirkko mene loppuun asti ja lakkaa kokonaan välittämästä Raamatusta. (uusitie.com)

Entäs Suomi?

Kun lahden yli kantautui uutinen samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen sallimisesta, Suomen luterilaisen kirkon piispat kokoontuivat Porvooseen, yhdessä anglikaanien kanssa miettimään päätöksen vaikutuksia.

“Ruotsin kirkon päätös poikkeaa merkittävästi siitä kristillisestä ihmis- ja avioliittokäsityksestä, mikä meillä on luterilaisessa kirkossa ollut” - Seppo Häkkinen, Mikkelin piispa (pod.fi)

Jotakin konkreettisempaa kuullaan luultavasti vuoden 2010 aikana: Suomen piispat antavat helmikuussa kirkolliskokoukselle lausunnon parisuhdelain rekisteröinnin seurauksiin liittyvistä teologisista ja juridisista näkökohdista, ja kirkolliskokous mahdollisesti käsittelee lausuntoa toukokuussa 2010.

Kotimaisista piispoista esim. Paarma ei usko, että Suomen kirkossa hyväksytään parisuhteen siunaamista. Riekkinen taasen pitää siunauskaavaa toivottavana edistysaskeleena. Suomen katolisen kirkon piispa Teemu Sippo varoitti evlut-kirkkoa tekemästä samoja ratkaisuja mitä Ruotsalaiset tekivät. Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala näkee Ruotsin kirkon päätöksen “murheellisena askeleena sen luisumisessa pois Jumalan sanasta” (uusitie.com)

Lesbopiispan vihkimsen suhteen taasen, vaikka muut ymmärtävät boikotoida typeryyksiä, Suomea on tilaisuuteen menossa edustamaan piispa Simo Peura:

“Kyllä se tietynlainen ongelma on. Avioliittokäsityksemme eroavat toisistaan. Kirkkomme edustaja tuntee tilanteen mikä meillä on ja minkälaiseen tilanteeseen hän Uppsalassa joutuu.” sanoo Suomen luterilaisen kirkon ulkosuhteista vastaava kirkkoneuvos Risto Cantell (pod.fi)

Suomi siis pistää pystyyn uusia lautakuntia ja kokouksia missä asiaa mietiskellään se pari vuotta jotta voidaan katsoa Ruotsin päätöksen seuraukset, ja tämän jälkeen seurataan perässä. Ja kanttia jäädä pois piispojen vihkimyksestä ei ole – onhan siellä sentään suomalaista vertakin vihittävänä!

Ei näin.

Toki täytyy muistaa että puolin ja toisin kirkkokuntien sisällä on ihmisiä jotka ovat homoparien vihkimisen puolella ja vastaan. Ratkaisevaa mielestäni on kuitenkin se, mikä on kirkon virallinen linja ja miten asioista opetetaan. Meillä Suomessahan Raamatusta, Jeesuksesta ja pelastuksesta saa opettaa mitä haluaa kunhan vain ei kieltäydy yhteistyöstä naispappien kanssa vedoten Raamattuun sidottuun omaantuntoon.

Related posts:

This entry was posted in Christianity and stuff and tagged , . Bookmark the permalink.

One Response to Ruotsin kirkosta kuuluu kummia

  1. Toni L says:

    Sellasta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>