Venetsia, Italia
Aamulla laitettiin jälleen kerran, ties kuinka monennen kerran tällä reissulla tavarat rinkkaan. Vesibusseilimme itsemme Venetsian Santa Lucia -juna-asemalle, jonne jätimme rinkat jemmaan ja käväisimme vessassa: vessaan pääsi maksamalla 80 senttiä laitteeseen ja tämän jälkeen kulkemalla aukeavan lasioven läpi. On hienot systeemit!
Etsimme rautatientorilta (jonka laidassa virtaa 10-metrinen joki, Canal Grande..) meille soveltuvan bussipysäkin josta lähtisi vesibussi kohti Muranon saarta. Aukiolla olevasta neljästä pysäkistä yhdeltä löysimme sopivan bussin joka ei ennen saarta kiertäisi koko kaupunkia – vaan itseasiassa veisi suoraan saarelle, pysähtymättä. Odotellessa nuoleskelimme jälleen yhdet jäätelöt, olihan keli sentään taas aika lämmin.
Muranon saari on kuuluisa lasistaan: ennen muinoin siellä asuneet lasimestarit olivat sidottu saarelle varsin tiukasti jotta valmistusmenetelmät eivät leviäisi ulkopuolelle: saarelta lähteneitä on jopa murhattu sen takia. Mutta tämä oli ennen, nyt on nyt, ja nykyään saari on ainakin sunnuntai-iltapäivisin varsin rauhallinen paikka kävellä, ihastella lasimestareiden tuotoksia ‘showroomeissa’ ja ehkä jopa nähdä vilaukselta miten niitä lasiesineitä tehdään. Koska saari on selkeästi syrjässä turistien ylikuormittamilta Venetsian pääsaarilta, on siellä mukavan leppoisa tunnelma ja välillä saa olla täysin rauhassa muilta turisteilta. Saarelta tosiaan tulee hienoja lasiesineitä aina kaloista kattokruunuihin, lasikarkeista no, mitä ikinä lasista nyt voikaan tehdä. Meitä erityisesti kiinnosti ne menetelmät miten lasia tehdään niin ajateltiin käydä paikan päällä katsomassa.
Kävelimme aurinkoista rantaa pitkin veneitä ja lasipuoteja ihastellen syvemmälle saareen. Menimme Lonely Planet -opaskirjan mainostamaan lasimuseoon josta ajattelimme löytävämme hienoja juttuja lasin puhaltamiseen ja vääntelyyn liittyen. 5.5e sisäänpääsy/nuppi oli kuitenkin aika hukkaan heitettyä rahaa: sisällä oli huonekaupalla lasiesineitä kattokruunusta kynttilänjalkaan. Okei, osa niistä oli jostain ensimmäiseltä vuosisadalta (oikeasti!) – mutta ne näytti aivan kuin olisi jostain 70-luvulta. Sinänsä hienoja ja koristeellisia astioita mutta ei nyt juuri jaksanut innostaa niitä katsella kun halusi nähdä tekemiseen liittyviä juttuja. Yksi huone oli omistettu eri väriaineiden ja lasin raaka-aineiden esittelylle. Aavistuksen verran jo mielenkiintoisempaa settiä. Ehkä jonkinlainen vaikeuskertoimen nostaja oli se, että kaikki opastetekstit olivat vain italiaksi. Mutta tulipahan käytyä.
Lähdimme etsimään paikkaa missä näkisimme miten sitä lasia väännellään. Sunnuntai-iltapäivä ei vaikuttanut kaikkein vilkkaimmalta päivältä kaupungissa joten kovin suuria odotuksia ei pidelty yllä. Pieniä katuja kävellessä satuimme kuitenkin – juuri syötyämme limujäämurskat – näkemään kuinka joku käsityöläishemmo teki pajassaan peukun pään kokoisia lasihelmiä. Sulatti kaasuliekissä valkoista lasitankoa pyöritellen, kun oli riittävän sula, pyöräytti sen sulan mötkäleen metalliputken päähän. Puhalsi vähän jolloin siitä tuli pallo, tongeilla vähän muotoili jne, puhkaisi toiseen päähän reiän, katkaisi irti metallitangosta, otti pihdeillä kiinni ja käänsi kiinnittäen toisesta kohdasta metallitankoon, pyöristi toisen pään. Ja koko ajan pyöritteli käsissään metallitankoa jotta pallo ei valahtaisi lattialle. Melkoista puuhaa! Ei kuitenkaan mokoma antanut valokuvia ottaa työskentelystään. Lopuksi nakkasi palluran uuniin kypsymään: jotta lämpötila laskisi hitaasti.
Lähdettiin tallailemaan kotiin päin, kun kuultiin joidenkin keskustelevan lasinpuhallusnäytöksestä. Kysyimme vinkkiä ja he ohjailivatkin meitä etsimään paikkaa erään kanaalin toiselta puolelta. Napattiin matkaan toinen lasillinen jäämurskaa ja lähdettiin etsimään. Muutamassa galleriassa käytiin katselemassa olisiko heillä myös puhallusnäytöksiä. Eräästä galleriasta löydettiin kivat kynttilänjalat. Hieman arvokkaita hintoja kun tuumiskeltiin, vinkkasi gallerian pitäjä että hänellä olisi toisessa huoneessa halvempia, signeeraamattomia, nuoren taiteilijan tekemiä samoja kynttilänjalkoja. Niinpä hän johdatteli meidät niitä katsomaan ja aikamme kun jahkailtiin, mietittiin värejä, kuljetusmahdollisuuksia ja sitä, mihin ne voisi kotona laittaa päädyimme ostamaan kaksi lasista kynttilänjalkaa. Hintaluokka oli meidän lompakollemme sopiva ja samalla tuettiin nuorta taiteilijaa, tai jotain. Kaupan päälle saimme lasin puhaltamisesta kertovan DVD:n kun ei oltu päästy mihinkään näkemään miten homma toimii.
Ruokaa kupuun: minulle lasagne, ja waimolle tagliatelle alla bolognese. Perushyvää. Läheltä löysimme vihdoin paikan jossa järjestettiin lasinpuhallusnäytöksiä: suurin osa paikoista on kuumimmat ajat kiinni, kesällä taitaa lasinpuhallus olla suht lämmintä hommaa. Näytöksessä n. 50 ihmistä tunki pieneen katsomoon seisomaan. Saimme nähdä kuinka lasimestari (hmm.. mistä se lasimestarin silli tulee?) teki maljakon ja kalan. Kuumensi lasimöntin metallitangon päässä uunissa, pyöritteli koko ajan, puhalteli, painoi työkaluilla ja alustaa vasten, pihdeillä otti kiinni jostain kohtaa ja veti koukuksi, kalan pyrstöksi, eväksi, suuksi. Upeaa jälkeä!
Näytöksen yhteydessä olevan showroomin myyjä tuli meille juttelemaan ja kysymään mistä tullaan. Tuumasi että jaa-a, suomalaisia ei juuri näy, eikä hän tästä syystä osaa mitään sanoa suomeksi joten opetimme hänet sanomaan ‘Hyvää huomenta’. Mies mainitsi että Venetsiassa on joku suomalainen ja joku ruotsalainen lasimestari jotka hienosti yhdistelevät eri tekniikoita tai jotain vastaavaa. Mukava kuulla et joku tietää sanoa jotain hyvääkin suomalaisista.
Ajelimme vesibussilla, ulkona olevalla takapenkillä istuen ja maisemia ihaillen takaisin juna-asemalle. Ostimme junaliput Milanoon (jotain 50 euroa yhteensä), jäätelöt ja vesipullon sekä mukillisen hedelmänpaloja. Junan lähtöön oli vielä hetki aikaa joten kävimme vielä kävelemässä vastarannalla. Kanaalin yli menevän sillan kaiteeseen oli kiinnitetty lukkoja; arvaisin että nämä ovat siinä kuvastamassa jottain rakastavaisten rakkauden pysyvyyttä tai jotain ja avain on luultavasti siellä 5-6m syvyydessä kanaalin pohjassa. Jossain Itä-Euroopassa tämä taitaa olla yleisempikin tapa. Rinkat kanista selkään, junaan ja matkaan!
Juna oli varsin mukava, ilmastoitu nykyaikainen EuroStar-juna joka vertautuu ehkä meikäläisiin IC-juniin. Penkit olivat tosin ehkä vähän turhan asialliset (kuten IC-junissakin) ja suoraselkäiset; niitä ei voinut kallistaa lainkaan eli nukkuminen ei ollut ihan helppoa. Niinpä naputtelin päiväkirjaa läppärillä kun vallan sähköäkin oli tarjolla.
Milano, Italia
Milanon asemalle saapuminen on aika vaikuttava kokemus. Laiturit sijaitsevat Laiturit jättiläismäisen lasikaaren alla, odotus- ja lipunmyyntihallit puolestaan isoissa vaaleissa kivihalleissa, lasikaton alla. Ei niitä pysty kuvailemaan, niisä on jotain niin suurta. Joku piirtänyt vähän isommalle paperille suunnitelmia.
Tallattiin jonkinlaisen pääkadun vartta hotellillemme n. 10 minuuttia. Näimme pari polkupyöräilijää liikenteen seassa: ensin tuli itämaisen näköinen nainen tarakalla toinen ja kotva tämän jälkeen tuli itämaisen näköinen mies. Ilmeisesti Kiinassa on opittu fillaroimaan liikenteen seassa niin jatkavat täällä samalla mallilla.
Olimme varanneet huoneemme netistä (venere.com) hintaan 44e. Huone kolmen tähden hotellista huone, yllämainittu kivenheitto rautatieasemasta, ilmastointi, telkku ja mikä tärkeintä, hiustenkuivaaja! On jännä miten se muistetaan aina mainita kaikissa listauksissa missä vain hotellihuoneita esitellään. Mutta joka tapauksessa, kun saavuimme hotelliin, näimme respan sedän takana taululla listahinnaksi 120e/huone/yö. Eli ilmeisesti edellisen päivän varaus onnistu kovin paljon edullisemmin kun hotelli kovasti toivoo saavansa kaikki huoneet täyteen, eli aika hyvä diili!
Käväisimme huoneessa heittämässä tavarat ja vähän freesautumassa matkustelun jälkeen. Ennen kaupungille lähtöä selvittelin vielä hotellin langattoman netin käyttöönottoa. Hankalaa ja kenkkua mutta vihdon (kun tukiasema oli käynnistetty uudelleen) lähti sekin toimimaan.
Astuessamme hotellista ulos vastaan lehähti jälleen hurja kuumuus. Vaikka kello rupesi olemaan lähellä kymmentä, lämpöä oli kadunvarren mittarin mukaan 32 ja päälle vielä sopivasti kuumuutta. Voi vain kuvitella minkälaista kaupungilla on päivän kuumimpina hetkinä!
Kortteli, pari hotellilta kohti Duomoa eli paikallista tuomiokirkkoa rupesi katujen varsia täyttämään tummaihoiset miehet jotka aikaansa tappoivat. Myös kaupat ja ravintolat olivat selkeästi ulkomaalaissävytteisiä: Oriental kauppa, mongolialainen ravintola, jotain hindujuttua. Ilmeisesti alue on jonkinlaista ulkomaalaiskorttelistoa.
Löysimme kuitenkin jälleen tuntikaupalla ~syömättä matkanneena pizzerian jossa lipevä italotarjoilija toi meille kohta Parman kinkulla päällystetyn pizzan ja toisen, jossa oli pizzan päälle lykätty tuoretta salaattia. Ihan hyvät pizzat, ei siinä mitään. Jälkiruoaksi napattiin vastapäisestä jäätelöbaarista pikarit mukaan, jälleen meinasi kieli mennä mukana kun jäätelöitä nautiskeli, voi poijjaat!
Jatkoimme matkaa Duomoa kohti merkkiliikkeiden reunustamaa katua pitkin. Duomoa on rakenneltu alkaen jostain 400-luvulta lähtien ja nykyisellään se on jättimäinen kirkko joka vetää vaatimattomat 40 000 ihmistä. Jälleen saatiin ihmetellä että mitä ihmettä, mikä saa rakentamaan tuollaisia kirkkoja, joku ruuvi täytyy olla jotenkin jännässä asennossa. Ei pysty käsittämään. Duomon edustalla olevalla aukiolla oli aika rento meininki noin sunnuntai-illaksi tai -yöksi; lapset juoksentelivat, aikuiset jutustelivat, kauppiaat myivät juttuja. Ei tällaista Suomessa, joku Senaatintori on aika hiljainen yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana. Rautatientorilla ehkä vähän enemmän menoa mutta ei sielläkään moista ajanvieton tunnelmaa.
Duomon vieressä on joku jättimäinen pytinki jonka läpi kulkee marmorilattiaiset käytävät joiden ylle kohoaa käsittämättömän suuret lasikaaret. Jälleen jotain uskomatonta, ei Suomessa ole mitään vastaavaa. Ei oikeesti mitään. Noita kun on rakennettu, suomalaiset asuivat korkeintaan 2-kerroksisissa puutaloissa jossain ja korkein rakennus oli Kirkonkylän kellotapuli.
Palasimme kohti kotia metron avulla. Metroasemalla oli kuollutta, ei ketään missään. Koska portit kuitenkin näyttivät toimivan ja jostain kuului metron ääni, ajattelimme ostaa liput ja yrittää päästä metrolla kotiin. Hissi jutteli meille mukavia: särisevä miesääni kertoi aina missä kerroksessa ollaan. Laiturialueellakaan ei ollut ketään. Metro kuitenkin tuli ajallaan ja helpotukseksemme sieltä nousi pois muutama ihminen, olisi se ollut aika spookyä eli kummitusmeininkiä matkustaa jättikaupungissa tyhjässä metrossa yön kynnyksellä.
Pääsimme turvallisesti kotiin, ilmastoituun kämppäämme, pois suurkaupungin kuumuudesta.
Related posts:
- Balkan09, osa XXII: Milano, Helsinki Milano, Italia Heräilimme jo kuuden tienoilla. Tavarat jälleen kerran, nyt...
- Balkan09, osa XIX: Venetsia Venetsia, Italia View Larger Map Junamme oli perillä Venetsiassa aamu-seitsemän...
- Balkan09, osa IV: Ohrid, Tirana Ohrid, Makedonia Heräiltiin aamulla vähän aikaisemmin jotta keretään rauhassa aamupalastamaan...
- Balkan09, osa XX: Venetsia Venetsia, Italia Toisen päivän aamu Venetsiassa meni nukkuessa, ilmeisesti vielä...
- Balkan09, osa XIV: Dubrovnik, Korcula Dubrovnik, Kroatia Nukuimme aamulla jälleen vähän pidempään. Waimon olo oli...