Venetsia, Italia
Toisen päivän aamu Venetsiassa meni nukkuessa, ilmeisesti vielä toipuen edeltävän yön matkaamisesta. Vähän kymmenen jälkeen kömmimme kuitenkin hotellin tarjoamalle aamupalalle: jugurttia, muroja, tuoremehua, ei-mitään-ravitsevaa-sisältäviä valkoisia sämpylöitä, hilloa, teetä, hunajaa. Rensselit kokoon, kameralaukku ja daypack elikkä päiväreppu selkään (minä olen selässäni kameraa roikotellut, waimolla on ollut pieni reppu jossa Lonely Planetin matkaopas, juotavaa ja jottain muita tarpeellisuuksia). Ostimme hotellin respasta liput illan konserttiin: päätimme hieman sivistää itseämme kun kerran tänne asti on tultu.
Kaupungilla liikuskelu on pääsääntöisesti epämääräistä harhailua pitkin pikkukujia. Välillä tulee umpikujaan joka päättyy joko seinään, oveen tai kanaaliin, välillä taas löytää mitä mielenkiintoisempia uusia pikkukujia. Me päädyimme taas kerran pizzeriaan. Minulle Proscioutto-kinkulla päällystetty, waimolle tonnikala-sipuli. Ei ollut ihan ykköstä, parempaakin on syöty.
Toinen paikka mihin usein eksyimme oli jäätelökojut. Voi pojat näitä näiden jäätelöitä! Ne vaan on niiiin hyviä! Ja jokunen tuli sitten syötyäkin. Ehkä kaksi. Korkeintaan varmaan.
Tallasimme San Marcon torille tarkoituksena mennä visiteeraamaan San Marcon kirkkoon. Kirkon historiasta kertoo varmaan Wikipedia enemmän mutta se nyt on tuollainen iso katolinen kirkko keskellä kylää ja se on ollut siinä jo ennen kuin Suomessa otettiin käyttöön ikimerkit. Näistä syistä johtuen kirkkoon joutuu jonottamaan päästäkseen sisään, ehkä noin 20 minuuttia odottelimme. Jonossa ollessamme lueskelimme hieman edellisenä päivänä hankkimaamme kaupunkiopasta: kaupungissa asuu n. 60 000 ihmistä – ja vuoden jokaisena päivänä turisteja on enemmän kuin tuo 60 000.
Sisään ei periaatteessa olisi saanut viedä mitään laukkuja tahi olla mitään lyhyttä vaatetta päällä. Seurasimme kuitenkin muiden esimerkkiä ja pääsimme laukkuinemme tarkkasilmäisten setien ohi – tähän kirkkoon ei tarvinnut sisäänpääsystä maksaa, hyvä niin. Sedät kuitenkin käännyttivät jonkun jolla oli reppu selässä ja toisen jolla oli turhan paljaat olkapäät: sisääntulon yhteydessä myytiin kertakäyttöpöytäliinoja tms. mitä ihmiset voivat ostaa ja kääräistä olkapäiden näkösuojaksi.
Kirkkoon sisään päästyämme ja toivuttuamme alkuhämmästyksestä käväisimme kirkon aarrekammiossa (tästä huvista joutui pari euroa maksamaan – ja on muuten kiva kun ei tarvitse mitään rahamuunnoksia tehdä kun hinnoista puhuu!). Aarrekammiossa oli näytillä kullasta, sardonyxistä, ja alabasterista tehtyjä astioita, tauluja, krusifikseja ja veistoksia. Osa periaatteessa ihan hienojakin.
Astetta mielenkiintoisemmaksi meni syvennys jossa oli pyhäinjäännöksiä eli katolisen kirkon mielestä kovien jätkien palasia: Sääriluita joille oli rakennettu lasista ja hopeasta omat arkkunsa, hampaita omissa telineissään, pääkalloja. Kuivunut käsi lasikuvun alla, jonkun hemmon hiustuppo. Käsittämätöntä, käsittämätöntä! Pyhien palvonta on kyllä yksi niistä jutuista jotka katolisesta ja ortodoksikirkosta puhuttaessa iskee kovasti vastaan, alkaen nyt vaikka Marian palvonnasta. Ja sitten laitetaan luunpalasia lasiin ja kultaan ja ollaan onnellisia kun se aarrekammiosta levittelee siunausta kirkolle ja ihmisille, tai jotain.
Kuuluisimpia pyhäinjäännöksiä lienee Torinon käärinliinat joiden väitetään olevan liinat, joihin Jeesus oli kääritty, kun hänet haudattiin. Graalin maljaa kovasti haettu varsinkin ristiretkiaikana ja Indiana Jonesissa, malja josta Jeesus tarjosi opetuslapsille ehtoollisen. Jeesuksen ristin palasia on siellä täällä pitkin poikin maailmaa. Jeesuksen naulitsemiseen käytettyjä naulojakin taitaa olla pitkälti toista kymmentä, kaikki aitoja! Kissan viikset, ei tällä(kään) kertaa uponnut minuun eikä tuo waimokaan niistä juuri innostunut.
Pyhäksi muuten voidaan julistaa sellainen henkilö joka on todistettavasti tehnyt ainakin kaksi ihmettä, ollut autuaaksi julistettu ja kuollut riittävän pitkään. Äiti Teresa taidettiin julistaa pyhäksi varsin nopealla aikataululla. Ketä näitä muita nyt onkaan.
Kirkon katto on yhtä suurta mosaiikkia. Ziljoonia osia, pieniä 1cm x 1cm palasia. Herättää kysymyksen että onkohan tämä nyt ollut tolkkua rahan käyttöä, tehdä tuollaiset kultaiset mosaiikit kirkon kattoon, lattiaankin on käytetty yli 60 eri marmorilajia. Jo pelkkä kirkko on hurja ilmestys ja maksanut maltaita ja päälle vielä mosaiikit ja koristeet. Eikö sille rahalle ole ollut parempaa käyttöä?
Toisaalta tuolla yritetään rahastaa sitten taas monella tavalla. Normaalit ‘maksa rahaa niin voit sytyttää (sähkö)kynttilän’ ja ‘laita rahaa kirkon kunnostukseen’ -lippaat toki löytyy. Lisäksi euroja joutuu kasaamaan pöydälle jos haluaa vaikka käydä sitä aarrekammiota katsomassa tai kirkon yläkerrassa olevaa museota jossa on vanhoja kirkkotekstiilejä esillä. Tai ehkäpä kuuntelemaan sellaisesta puhelimen näköisestä härvelistä lisätietoja kirkosta, mosaiikeista ja tauluista. Rahastusta siis vähän joka välissä kuitenkin.
Ulkona maistoimme jäämurskahommaa: koneet jauhoivat nestemäistä jäätä joka on siis puoliksi mehua, puoliksi jäähilettä eli varsin piristävä ja viilentävä kesäjuoma. Minttu maistui makoisalta.
Ajelimme vesibussilla Accademiaan joka on Venetsian kuuluisin taidemuseo. Sisällä on maalaustaidetta lähtien noin 1200-luvulta aina johonkin 1700-luvulle saakka. Tekijöiden joukosta löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Tintoretto ja Tizian. Kovia jätkiä, upeita isoja maalauksia vaikuttavin värein maalailtu.
Jäi taas häiritsemään sakset jotka oli sijoitettu Marian jalkojen juureen, liekkö ne keksitty niin aikaisin että Jeesuksen äitikin ne olisi nähnyt – tällä kertaa samaan maalaukseen oli sijoitettu joku räätäleiden suojeluspyhimys (jep, katolisilla on omat pyhimykset eri ammateillekin) ja tästä syystä saksetkin olivat kuvassa.
Näin oli myös joissain muissa maalauksissa: Raamatun juutalaisten yhteiskunnan tapahtumia on irroitettu kontekstista ja tuotu silloiseen nyky-Venetsiaan; taustalla näkyy Pyhän Markuksen tori vaikka edustalla tapahtuu jotain enemmän tai vähemmän raamatullista.
Puolentoista tunnin kulttuuripläjäyksen jälkeen menimme jälleen pizzalle. Hei, ollaanhan nyt sentään Venetsiassa! Minulle pizza neljällä eri juustolla, waimolle kinkku-sieni. Makoisia oli!
Pizzojen jälkeen tallailimme reippaasti kotiin vähän putsautumaan ja vaihtamaan vaatteita, edessä oli lisää kulttuuria: Venetsiassa syntyneen Antiono Vivaldin Neljä vuodenaikaa -konsertti sekä alkupalaksi pari kevyttä viulukonserttoa. Pyhän Markuksen torin reunalla konserttihalliin sisäänpääsyä odotellessa taidettiin taas syödä jäätelöt.
En ole aikaisemmin ollut kuulemassa Vuodenaikoja konsertissa mutta tuli sekin nyt koettua.
Virtuozi di Venezzian konsertti oli upea. Seitsemän hengen orkesteri veti niin konserttojen kuin Vuodenaikojen eri osat hienosti tulkiten, sali oli palttiarallaa samanlainen kuin se, missä Vivaldi teoksiaan on tehnyt. Akustiset soittimet kuuluivat hyvin. Orkesteri soitti teosten nopeat osat varsin kunnioitettavalla tempolla ja sooloviulistin käsi liikkui käsittämättömällä nopeudella ees takas, ja toisen käden sormet vilistivät Venetsian rottien lailla viulun kielillä. Vau, suosittelen!
Konsertin jälkeen kävelimme ja katselimme hieman Pyhän Markuksen toria. Pieni tyttö ajoi pulua takaa, pulu ei vaivautunut edes lentämään vaan juoksi ristiin rastiin tyttö perässään. Toria reunustavissa ravintoloissa soitteli orkesterit vetäen kuulijoita mukaan taputtamaan ja tanssimaan.
Kun nyt tosiaan Venetsiassa oltiin niin päätettiin käyttää mahdollisuus hyväksi ja käväistä kokeilemassa gondolilla ajelua. Suomessahan se on merkittävästi hankalampaa mm. puuttuvien gondolien takia. Puolisen tuntia livuimme gondolin kyydissä pitkin kapeita, pimeitä tunnelmammisia kanaaleja raitapaitaisen hemmon takanamme soutavan yhdellä airolla eteenpäin ja välillä kertoen jotain juttuja taloista, joiden ohi menimme. Näimme Marco Polon talon sekä kuuluisan Huokausten sillan. Ja jos joku nyt luulee että se on joku ihqujuttu, että rakastavaiset sillä sillalla huokailee ja siitä nimi niin kissan viikset ja katin kontit, nyt nostetaan kissa pöydälle: nimi juontaa juurensa siitä kun dogen (=Venetsian hallitsija) palatsissa oli rosmoryöväripahointekijä tuomittu ja hänet vietiin palatsin vieressä sijaitsevana vankilaan, oli tuo silta viimeinen paikka, jossa hän näki kanaalit, meren ja taivaan. Tästä se huokaus, tästä se nimi sillalle. Käytännössä siis kuolemaantuomitut sinä ovat huokailleet. Tosi romanttista, eikö!
Kuulimme myös että vesi voi nousta jopa 160 senttiä nykytasosta. Tällöin se peittää alleen useimmat torit ja kujat ja kaupunki onkin kehitellyt tärkeimmille väylille jonkinlaiset korotetut jalkakäytävät mahdollistamaan liikkumisen kuivin jaloin. Kauppiaille ja talojen ensimmäisissä kerroksissa asuville ongelma voi olla kenkumpi kun vesi tulee takakautta, veneluukusta tahi etukautta, etuovesta sisään. Osa noista kanaaliin vievistä takaovista olikin muurattu kiinni ja joidenkin kauppojen etuovien alareunassa oli valmiit kiskot joihin on helppo heittää levy estämään veden pääsy sisään. Olisi se jännää tutkia Venetsiaa Nokian raitakengät jalassa veden ulottuessa johonkin nilkan yläpuolelle.
Gondoliajelun jälkeen tallasimme vielä kertaalleen syömään, tälläkertaa vähän korkeatasoisempaan ravinteliin. Alkupalaksi otimme rukola-salaattia Parmesan-juustoviipaleilla. Kaksi voimakasta makua jotka toimivat hyvin yhdessä. Minä tilasin sea bass -fileitä tuoreilla kasviksilla ja vaimo otti grillattua sea bass -kalaa yrteillä. Makoisaa ruokaa ja annokset sopivan kokoisia. Ehkä vähän arvokkaampaa kuin vitosen kebap mutta no, jotain paikallista ja huolella, varta vasten meille laitettua. Tunnelma ja kaikki samaan hintaan.
Jätskit kadulta jälkiruoaksi ja halki ostoskatujen, Ferrarin, Benettonin, Guccin, D&G:n, Pradan ja muiden halpahallien välistä hotelliin nukkumaan.
Related posts:
- Balkan09, osa XIX: Venetsia Venetsia, Italia View Larger Map Junamme oli perillä Venetsiassa aamu-seitsemän...
- Balkan09, osa XXI: Venetsia, Milano Venetsia, Italia Aamulla laitettiin jälleen kerran, ties kuinka monennen kerran...
- Balkan09, osa XIII: Dubrovnik Dubrovnik, Kroatia Heräilin aamulla viiden-kuuden tienoilla pari kertaa vuorten takaa...
- Balkan09, osa XVII: Kutina Kutina, Kroatia Kutinasta heräilimme virkeänä oikein makoisasti nukutun yön jälkeen....
- Balkan09, osa III: Ohrid Ohrid, Makedonia. Aamulla jo kukonlaulun aikaan auringon ensimmäiset säteet sinkoutuivat...