Kutina, Kroatia
Aamulla heräillessämme huomasimme että waimon nappuloiden eli ihottumapaukamien määrä on kasvanut rajusti: nappuloita oli nyt oikeastaan melkein koko vartalossa polvista ylöspäin aina korvien taakse saakka, kasvoissakin. Ajattelimme että edellisenä päivänä tehty allergialääkkeen lopettaminen auttaisi tilanteeseen joten jäimme rasvatuupi kädessä seuraamaan tilanteen kehittymistä, sopivasti Suomeen konsultoiden. Mutta melkoisesta värimuutoksesta oli kuitenkin kyse, iho oli aivan punavalkolaikukas.
Aamupalan jälkeen lähdimme tallustelemaan Kutinan katoliselle kirkolle, joka on kuulema jotenkin merkittävä mesta noin paikallistasolla: kirkko on jotenkin erityisen hieno tms. Emme kuitenkana valitettavasti päässeet kirkkoon vielä aamulla sisään sen ollessa kiinni. Niinpä tyydyimme kävelemään kirkon viereisellä hautausmaalla joka muovikukkien ja koristeiden kanssa oli jo melko vaikuttava näky. Joihinkin hautoihin oli kaiverrettu valmiiksi jo puolison nimi ja syntymävuosi jotta tämän kuollessa ei tarvitse kuin lisätä kuolinvuosi. Olipa siellä joku tällainen hautakivi odotellut jo 25 vuotta puolisoa; liekkö koskaan päätymässä siihen hautaan.
Matkan varrella näimme ikivanhoja puisia taloja: harmaasta laudasta tehtyjä koristeellisia mökkejä, vähän kuin jotain meikäläisiä aittoja maatilojen pihoilla, jostain männävuosisadoilta. Jotain EU:n suojelemia ne taisivat peräti olla.
Käväisimme jäätelöllä (ei mitenkään erityisen maittavaa) sekä paikallisessa tavaratalossa mm. vähän kotiin viemisiä hakemassa.
Pakkailimme majoituksessa tavarat, myös edellisenä iltana pestyt puhtaat pyykit, rinkkoihin ja lompsimme kirkolle vielä syömään eilisen makaronilaatikon tähteitä ja sanomassa moikat ihmisille siellä. Palailimme vielä majoitukseen viimeistelemään pakkaukset, pelaamaan muutaman kierroksen vielä Guitar Heroa sekä päiväkaffeet juomaan, tai siis teet ja mehut.
Kutinan asemalla näimme paikallisen ihmeen, mustan miehen. Kroatiassa ei kuulema juuri tummaihoisia näy, Kutinassa kuitenkin periaatteessa hieman enemmän kuin muualla, onhan Kutinassa pakolaisten vastaanottokeskus. Sinänsä tilanne on aavistuksen onneton: Kroatia on vastaanottanut koko itsenäisyytensä aikana eli yli 15 vuoden aikana vain 5 pakolaista ja näistä kuulema lähettiystävämme tuntee 2 (vai 3.. en muista).
Juna oli 20 minuuttia myöhässä mutta tuli sieltä kuitenkin aikanaan. Kipusimme junan loppupäässä oleviin vaunuihin joissa tuntui olevan enemmän tilaa kuin muualla – syykin selvisi myöhemmin: kyseisiin vaunuihin ei tullut lainkaan sähköä eli ilmastoiduiksi tarkoitetut vaunut joissa ei ikkunoita voi avata olivat nyt kuin akvaarioita auringonpaisteessa, lämpötila oli varmaan 30 paremmalla puolella. Heiluttelimme paperilla ilmaa naamalle, kirjoittelin myös pätkän päiväkirjaa eteenpäin. Tuskainen matka, ei kiva!
Zagreb, Kroatia
Zagrebissa heitimme rinkat kaniin ja käväisimme noutamassa ruokaa asematunnelista. Kohti keskustaa. Waimo äkkäsi apteekin ja käväisi kysymässä mitä ihottumalle voisi tehdä, olisiko heillä jotain vinkkiä. Kun asiaa oli riittävästi päivitelty, selvitelty ja jahkailtu oli apteekin täti varma että waimo on allerginen penisilliinille ja tarvitsisi pistoksen ensiavussa reaktion rauhoittamiseksi. Myi myös kalsiumtabletteja ihoa rauhoittaakseen.
Apteekin täti saattoi meidät ulos taksitolpalle ja selitti kuskille tilanteen alusta lähtien ja antoi ajomääräyksen ensiapuun. Taksikuski muisti sanoa meille ‘Don’t worry, everything will be fine’ ja lähti nahkapenkki-Chryslerillään kiitämään Zagrebin iltaan. Kun kehuin autoa, hän sanoi sen olevan jo toinen Chrysler hänellä. Pojallakin on. Hyviä autoja. Osiakin on helppo saada kun Mercedeksen edustaja toimittaa myös Chryslerin osia niin parissa päivässä tulee kaikki osat. Tai pahimmassa tapauksessa joutuu tilaamaan Itävallasta.
Vartin ajelun jälkeen pääsimme perille ensiapuun. Rakennus oli varsin modernin oloinen, ehkä vähän futuristinen – siinä ei ollut ikkunoita lainkaan vaan ulointa pintaa peitti jonkinlainen tiheä verkko. Ehkä sen takana kuitenkin jossain piileskeli ikkunat. Taksikuski tuli ystävällisesti kertomaan henkilökunnalle tilanteemme ja ongelman. Sairaalateknikko tms. hemmo ohjasi meidät operaatio/tarkkailuhuoneeseen jossa ensinnäkin kuunteli waimon kertoman tarinan hyttysen pistosta, vesikellosta, Sarajevon sairaalasta ja antibiooteista, vatsataudista ja allergisesta reaktiosta. Tämän jälkeen hän ensiavun moderneilla (oikeasti!) laitteilla tutki pulssin (normaali), verenpaineet (normaalit), happitasapainon (normaali) sekä iski lopuksi vielä kuumemittarin kainaloon. Perustiedot haalittuaan lähti selvittämään lääkärille tilanetta. Hetken kuluttua naislääkäri tulikin paikalle ja rupesi kuuntelemaan tarinaa uudelleen. Pari tuntia siinä kaikenkaikkiaan vierähti ennen kuin ulos päästiin. Alkuun lääkäri tutkiskeli mitä lääkkeitä Waimo oli jo saanut ja syönyt. Vilkaisi ihoa lyhyesti. Määräsi teknikkohemmon antamaan piikin jonka pitäisi rauhoittaa kutinaa, pitkäkestoista sekä nopeavaikutteista antihistamiinia. Jonkin aikaa odoteltiin josko pistos rauhottaisi kutinaa. Kun se ei auttanut, päätti lääkäri että Waimolle voisi laittaa suolaliuostipan rauhoittamaan kutinaa sekä pikkasen koholla ollutta lämpöä. Päälle vielä kalsium-tabletti ja parasetamol. Ihmetteli ja tuumi että mitä tässä pitäisi tehdä. Olimme kertoneet että muutaman tunnin päästä meillä lähtee juna seuraavaan maahan ja siihen pitäisi keretä. Pitkään pyöritteli. Välillä meinasi jo sairaalaan laittaa ja varoitteli että kalliiksi voi käydä. Totesi kuitenkin lopuksi että elintoiminnot eivät ole millään lailla vaarassa, että kutina on vain ilkeä eikä sille paljoa voi. Suht täydellistä paastoa vedellä ja leivällä suositteli jotta mahdolliset lisäaineallergiat saataisiin suljettua pois. Suositteli kovasti Suomessa allergiatesteihin menemistä.
Iltaa kohden rupesi kutina hieman rauhoittumaan ja waimon olo paranemaan joten päätimme jatkaa matkaamme aikaisempien suunnitelmien mukaisesti. Maksoimme parin tunnin hoivasta n. 160 kunaa eli n. 25 euroa. Tällä kertaa saimme matkaamme myös (kroaatiksi kirjoitetun) raportin joka kertoi tarkkaan mitkä olivat oireet, mitä on tehty, mitä lääkkeitä annettu jne. Sitä kelpaa Suomessa lääkärille näyttää.
Hoidon lomassa tuli myös jutusteltua: paikka oli kaupungin ensiapu, vain 4kk käytössä ollut eli viimeisen päälle tehty. Näytti siltä että olimme ainoat hoidettavat koko rakennuksessa, kovin oli hiljaista. Ehkä he odottivat jotain suuronnettomuutta: rakennushan oli tosiaan pelkkä ensiapu josta potilaat joko kotiutetaan tahi ohjataan sairaalahoitoon. Lääkäritäti oli myös vakaasti sitä mieltä että Kroatian rannikko on Ykkönen: hän on joskus mm. Tunisiassa ollut mutta ei siitä niin tykännyt. Oma maa mansikka.
Lääkäritäti tilasi meille taksin viemään meidät halki vähitellen rauhoittuvan ukkosmyrskyisen kaupungin juna-asemalle. Suunnitelmamme käväistä katselemassa Zagrebin keskustaa kuihtui ensiavussa kokoon joten kerkesimme nippa nappa käydä vessassa, syödä palat pizzaa (palttua lääkäritädin vesipaastomääräykselle!) ja käväistä ruokakaupassa ostamassa vähän evästä junamatkalle viimeisillä kunillamme.
Puolenyön lähestyessä kiipesimme ykköslaiturilla odottavaan junaan. Samassa kuuden hengen loosissa oli alkuun kanssamme tätihenkilö johon ei saatu (no, otettu) mitään kontaktia. Kanadalainen opiskelijatyttö joka oli jonkun aikaa itäistä Eurooppaa kolunnut ja nyt lentämässä Venetsiasta kotiin – olimme ensimmäiset suomalaiset jotka hän kohtasi. Ja epämääräinen ukko joka kävelykepin kanssa rauhattomana käveli vaunun käytävällä. Muutaman loosin päässä oli pari suomalaista matkaajaa.
Kun olimme asettuneet aloillemme menin käytävään maisemia katsomaan (no oikeasti menin katsomaan jos puhelin näkisi GPS-sateliitteja käytävän ikkunasta..). Tuo epämääräinen kävelykeppiukko tuli puhumaan saksan, englannin ja serbokroatian sekamelskaa josta ymmärsin että hänen poikansa on Sveitsissä, mies on menossa junalla Slovenian Ljubljanaan ja aikoo sieltä lähteä lipettiin – ja pyysi minua piilottamaan hänen dokumenttejaan ja olemaan puhumatta miehestä viranomaisille mitään. Välillä puheessa vilahteli ‘illegal’, ‘Kosovo’ ja ‘Bosnia’. Kun huomasin että miehellä ei ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan heittäydyin tyhmäksi ja hankalaksi enkä ymmärtänyt mitään. Hetken päästä mies turhautui ja vaihtoi loosia, luultavasti yritti etsiä uutta uhria toteuttamaan suunnitelmaansa. En ihan varma ole mikä se suunnitelma nyt sitten oli mutta jotain vilunkia, laitonta rajojen ylitystä tai jotain vastaavaa siinä nyt oli tapahtumassa.
Rajaviranomaiset tulivat tarkastamaan passeja jo junan seisoessa asemalla. Naapuriloosin keppimies tuli poliisille selittämään jotain ja hetken kestäneen selvittelyn jälkeen mies ohjattiin ystävällisesti pois junasta. Sinänsä tuli yllätyksenä että joku loikkari tms. tulee pyytämään apua, toisaalta myös ehkä yllättävää ettei jo aikaisemmilla reissuilla ole mitään tällaiseen viittaavaakaan tapahtunut.
Yöjuna Zagreb-Ljubljana-Venetsia
Matka yöjunassa kohti Venetsiaa alkoi. Alkuun meitä oli loosissa siis neljä. Paikkoja vaihdeltiin, jalkoja taitettiin. Välillä joku nukkui kahdella vierekkäisellä penkillä, välillä vastakkaisilla nostaen jalat toiselle penkille.
Jossain vaiheessa ylitimme Slovenian rajan ja saavuimme EU:n alueelle. Passintarkastus hoidettiin jälleen junassa kiertävän virkavallan voimin. Vierasmaalaisten passien tiedot hän välitti radiolla jollekin joka luultavasti tarkasti ettei nimi ole missään Interpolin tms. listoilla. Mies vain vilkaisi meidän EU-passeja mutta pyydettäessä antoi kuitenkin kiltisti leimat.
Rajan jälkeen vaunuun kipusi pariskunta – kaikki kuusi istuinta oli siis käytetty. Tilaa oli olemattomasti, tajunnan taso aleni huolestuttavasti vailla riittävää tilaa vaipua sen vaatimaan koomaan. Meni hetki, loosiin tuli poika vaatimaan paikkaansa. Sillä hetkellä itseasiassa minä istuin hänen paikallaan ikkunan vieressä ja pariskunnan toinen puolisko oli minun paikallani. (Suosin ikkunapaikkoja GPS-näkyvyyden takia :). Joku oli siis väärässä paikassa. Heitin ilmaan vaunun numeron – olihan kaikki samaa mieltä että tämä vaunu oli 408? Pariskunta hämmentyi ja
vilkaisi lippuaan löytääseen siitä numeron 407 ja lähti matkatavaroineen luikkimaan kohti omaa vaunuaan. Siirryin kiltisti (pitkin hampain) omalle paikalleni tarjoten pojalle hänen paikkansa. Hn kuitenkin istahti viereeni toiselle vapaalle paikalle, joten livahdin kohta taas waimon ja ikkunan väliin. Ja tuskainen matka jatkui. Kuuma, ei tilaa, väsyttää hirveästi, nälkäkin vähän rupeaa jo tökkimään vatsan sisäpuolelta. Mutta matka jatkui. Waimo löysi itselleen tilavan nukkumapaikan mukanamme olleen pussilakanan päältä, lattialta.
Kun epätoivo oli jo iskemässä, saapui loosiin vielä yksi mummo iloksemme, ja vei sen viimeisenkin vapaan paikan, jossa jalkoja oli voinut pitää. Ei paljoa matkaaminen voisi olla epämiellyttävämpää. Onneksi meno oli sentään kohtuullisen tasaista eikä vaunu hirveitä heitellyt. Tuntui että ilmastoinnin manuaalinen säätö ei toiminut, vaan puski tasaiseen tahtiin kylmää ilmaa. Pääsääntöisesti liian hitaasti; vaunussa oli kuuma. Jossain vaiheessa kuumuus muuttui kuitenkin lähinnä kylmyydeksi. Eikä säätö toiminut.
Kirjoittelin käytävässä läppärillä päiväkirjaa, waimo istuskeli vaunun päädyssä missä välillä vähän ilmaakin virtasi. Nukkumisesta ei kuitenkaan ollut juuri puhettakaan. Matkustaminen täydessä kuuden hengen loosissa ei välttämättä ole mukavaa, ellei ole vaihtolämpöinen matelija, joka pystyy nukkumaan hattuhyllyllä, kumpuisen tuolin päällä tai lattialla, kenkien ja jalkojen seassa.
Related posts:
- Balkan09, osa XVII: Kutina Kutina, Kroatia Kutinasta heräilimme virkeänä oikein makoisasti nukutun yön jälkeen....
- Balkan09, osa XVI: Korcula, Kutina Korcula, Kroatia Auringon vähitellen heräillessä aamulla ello 5:30 vuorten takaa...
- Balkan09, osa IV: Ohrid, Tirana Ohrid, Makedonia Heräiltiin aamulla vähän aikaisemmin jotta keretään rauhassa aamupalastamaan...
- Balkan09, osa XIII: Dubrovnik Dubrovnik, Kroatia Heräilin aamulla viiden-kuuden tienoilla pari kertaa vuorten takaa...
- Balkan09, osa XIV: Dubrovnik, Korcula Dubrovnik, Kroatia Nukuimme aamulla jälleen vähän pidempään. Waimon olo oli...