Korcula, Kroatia
Aamulla nukuttiin piiitkään, itseasiassa taisi mennä iltapäivän puolelle ennen kuin unen ja telkkarin lumoista heräiltiin. Kysäistiin talon väeltä voisinko keittää waimolle pussikeiton, jotta vähitellen voimat taas palatuisivat ja ystävälliseen tapaan talon isännän äiti (joo, samassa talossa taitaa asua ainakin 3 sukupolvea) tarjoutuikin sen keittämään. Kymmenen minuutin päästä isännän poika toi meille kattilallisen kanakeittoa jonka lientä waimo litki.
(kuvia ehkä myöhemmin..)
Kävin talon edessä, tiellä istuskelemassa ja julkaisemassa pari blogipostausta, kiitos taas Botanica -verkon omistajalle kaistan lainasta!
Iltapäivällä pakottauduimme liikkeelle selvittämään keinoja päästä saarelta pois: isäntä tarjoutui viemään meidät kaupunkiin, kun kyselimme voisiko hän soittaa meille taksia. Matkalla hän jutusteli taas kaikenlaista leppoisaa kuten että hänen kännykkä oli hajonnut hänen liukastuttuaan veneessä, kännykkä kädessä. Leppoisa ja ystävällinen äijä.
Kaupungissa kartoitimme ensin bussiaikatauluja: bussilla pääsisi sekä saaren toiseen päähän Vela Lukan kaupunkiin, että suoraan Splitiin ja Zagrebiin. Vela Lukasta lähtevien lauttojen aikatauluja emme saaneet mitenkään mistään ongittua, Korculasta lähtevistä lautoista saimme kuulla, että seuraavat Jadrolinijan eli suurimman laivafirman lautat lähtisivät vasta pari päivää meille liian myöhään, mutta aamukuudelta lähtisi halpa ja nopea katamaraani suoraan Splitiin. Kuusi kuulosti pikkasen aikaiselta.
Kun kerran olimme saaneet kangettua itsemme majoituksesta pois kaupungille, olimme varustautuneet myös uikkarein. Nappasimmekin vesitaksin joka heitti meidät läheiselle Badijan saarelle. Saarella kävelimme polkua pitkin tulolaiturilta pidemmälle, rauhallisempaan paikkaan. Metsä oli karua: ylempänä puiden lehdet muodostivat tuuhean katon kun alempana puut olivat käytännössä oksattomia. Niinpä metsässä näki helposti pitkälle, kun lehdet eivät peittäneet näkymää. Kivisen maan peitti jonkinlaiset neulaset; saarella kasvoi myös paljon havupuita. Neulaset olivat todella pitkiä ja muodostivat tasaisen ruskeanoranssin maton jonka päällä kävelimme.
Ranta oli n. 10m vesirajasta alkaen kallion peittämää. Kallio oli kuitenkin ajan saatossa kovasti halkeillut aina n. 10x10x10cm kokoisiin palasiin asti. Palaset olivat kuitenkin tiukasti toisissaan kiinni, kuin joku olisi koonnut kalliopalapelin liimaten palat taas yhteen. Jännää. Vesi ja ilmeisesti kivet olivat syöneet kallioon myös todella teräviä muotoja ja karkean pinnan: ei tarvinnut pelätä että kenkä lipeäisi märälläkään kalliolla. Joissain koloissa oli litteiksi, pyöreiksi hioutuneita valkoisia kiviä. Löysimme myös rannasta kohti saaren keskustaa kulkevan halkeaman, kuin saari olisi jotenkin laajentunut ja kallio olisi reunasta revennyt oltuaan liian kireä vyö pitämään saarta koossa.
Löydettyämme sopivan sopen kallioiselta rannalta nautimme vähän eväitä, kävelyn jälkeen rupesi jo vähän voimat lopahtamaan. Pian hilpaisin jo kohti rantaa tarkoituksenani uida. Aika nopeasti kuitenkin vetäydyin takaisin sillä rannassa, vedenpinnan alla oli kymmenittäin merisiilejä: mandariinin kokoisia mustia murkuloita pohjassa ja kallioon tarttuneena siellä täällä. Niitä olisi ehkä vielä voinut välttää (ilmeisesti ei ole hyvä idea tallata päälle.. tarkempi toksikologinen analyysi jää nyt wikipedian varaan..) mutta vedenrajassa rantakalliota peitti jonkinlaiset kotilot. Yritä siinä nyt mennä uimaan tappamatta ketään. Niinpä siirryin uimaan laiturin viereen, jossa muut olivat mekastaneet riittävästi jotta simpukoista ja merisiileistä ei ollut harmia – varmuuden vuoksi menin uimaan kuitenkin sandaalit jalassa. Mökkijärven rantaa tuli ikävä, ei tarvitse pelätä merisiilejä tai meduusoita, olkoonkin että Välimeren vesi on jotain jopa 26-asteista ja kirkasta niin että näkyvyyttä on metrikaupalla, enemmänkin. Oli muuten vinkeää uida sandaaleissa jotka pyrkivät kovasti koko ajan pintaan kuin pelastusliivit konsanaan.
Keräiltiin joitain pyöreitä kiviä matkaan, tökimme yhtä merisiilinraatoa kepillä. Tallustelimme taas kohti laituria josta lähtisi taksi takaisin. Saarella kuului jatkuva siritys: kaskaat ne puissa mesosivat. Yksi sellainen saatiin äänen perusteella paikallistettuakin ja kuvattua: hyvin ne maastoutuu, ruskeanharmaat mötkäleet, puiden runkoihin.
Laiturin lähettyvillä waimokin lähti uimaan auringonpaisteen patistamana. Lämmintä vettä!
Lähettyville ilmestyi kaksi vapaana liikkuvaa kaurista, peuraa tai jotain muuta sarvipäätä. Turistit puhuivat jotain Rudolfista.. Joku mies vei niille vesimeloninkuoria, joita eläimet näyttivät mielellään mutustelevan.
Paluumatkalla ajelimme taas yöksi jo parkkeerattujen purjeveneiden väleistä. Olen joskus kuullut että Kroatian vesistöt on mainioita veneilypaikkoja ja täytyy myöntää että ehkä jopa vähän kävi kateeksi katsella kun isojen, parikymmenmetristen purjeveneiden kannella ihmiset loikoilivat, nauttivat maisemista, auringosta, hyvästä ruoasta ja välillä pulahtelivat mereen jäähtymään. Sinänsä jännä, vain ihan muutama paatti näkyi purjeilla ajelevan, suurin osa lipui moottorien työntämänä. Selällä näkyi myös jotain surffaajia purjeidensa kanssa.
Kävimme nappaamassa itsellemme liput aamukuuden katamaraaniin. Ei sentään tarvitsisi olla tuntia ennen lähtöä paikalla, 15min riittäisi. Satuimme näkemään isäntämme myös kaupungilla, hän järkkäsi taksin puoli kuudeksi noutamaan meidät katamaraaniin.
Kävimme vanhassakaupungissa syömässä ravintelissa merinäköalalla. Waimo otti paistettuja vihanneksia – jotain kevyttä, helposti sulavaa, minä otin kalanmötkylän, 400g sea bassia, mikä lahna lienee, kovasti se ainakin ahvenelta maistui. Ei kuitenkaan sekään voita isän savulohta, vaikka ihan syötävää olikin.
Illan pimennyttyä kävelimme vielä ristiin rastiin tunnelmallista vanhaakaupunkia, krääsäkaupasta toiseen. No ei, jottain turistijuttukauppojahan ne lähinnä on, myynnissä oli kaikenlaista aina oliiviöljystä tauluihin, laukuista korvakoruihin, Marco Polo -jutuista irtokarkkeihin. Marco Polon tosiaan väitetään syntyneen ja asuneen täällä saarella joskus ennenmuinoin, 1200-luvulla tai jotain (luultavasti tuo jotain on lähempänä oikeaa kuin tuo 1200-luku..).
Kävellessämme pois vahastakaupungista näimme pari miljoonajahtia. Toisessa näytti olevan takaosassa 4 eri kerrosta missä ulkona voi oleskella, pituutta parikymmentä metriä, hintaa jotain tähtitieteellisen suurta. Laituriin parkkeeratussa aluksessa oli veden alla valot jotka valaisivat kirkasta vettä aina pohjaan saakka, mitä lie vettä jotain 8-10 metriä ollut. Ilmeisesti valo oli houkutellut paikalle kaloja, ainakin paikalla pyöri jatkuvasti kymmeniä ellei satoja kaloja aina suolakalan kokoisista sinteistä kämmeneen kokoisiin mötkäleisiin. Nämä suuremmat yrittivät sitten välillä syödä niitä pienempiä: nousivat pohjasta hyvää vauhtia kohti pinnassa leikkiviä pahaa aavistamattomia sinttejä ja NAPS, taas oli yksi sintti vähemmän.
Tämän luksusjahdin vieressä oli ‘Northern Cross’ -paatti, yllätys yllätys, Suomen lippu perässä liehuen. Myös purseriperämiesmikälie joka vahti ettei laivaan nouse ihanketätaviksiatahansa näytti kovin suomalaiselta. Tiedä sitten kenellä suomalaisella on moiseen jahtiin varaa, vai liekkö paatti jonkin yrityksen omistama ja myyvät risteilyjä. Kyllä tuollaisista paateista kieltämättä tulee vähän väkisinkin olo että omistajalla täytyy olla rahaa.. Maksaa kuitenkin varmaan Helsinkiläisen omakotitalon verran tai enemmänkin tuollainen paatti, päälle vielä juoksevat kulut henkilökunnasta alkaen – ei tuollaista paattia yksin varmaan ajella, luulen ma.
Ajelimme taksilla kotiin nukkumaan, valmistautumaan aikaiseen herätykseen. Telkusta tuli vielä Woody Allenin leffa, jota vähän katselimme.
Related posts:
- Balkan09, osa XVI: Korcula, Kutina Korcula, Kroatia Auringon vähitellen heräillessä aamulla ello 5:30 vuorten takaa...
- Balkan09, osa XIV: Dubrovnik, Korcula Dubrovnik, Kroatia Nukuimme aamulla jälleen vähän pidempään. Waimon olo oli...
- Balkan09, osa XIII: Dubrovnik Dubrovnik, Kroatia Heräilin aamulla viiden-kuuden tienoilla pari kertaa vuorten takaa...
- Balkan09, osa XXII: Milano, Helsinki Milano, Italia Heräilimme jo kuuden tienoilla. Tavarat jälleen kerran, nyt...
- Balkan09, osa III: Ohrid Ohrid, Makedonia. Aamulla jo kukonlaulun aikaan auringon ensimmäiset säteet sinkoutuivat...