Dubrovnik, Kroatia
Heräilin aamulla viiden-kuuden tienoilla pari kertaa vuorten takaa taivaan kirkastaneeseen valoon, aurinko se siellä valimistautui päivän käristystehtäviin. Seitsemältä tuli vuokraemäntä (tai sen tyttö) koputtelemaan ovelle, kertomaan ettei valitettavasti voida jäädä toiseksi yöksi, kun kämpän jo kuukausia sitten varannut joku muu tuleviksi öiksi. Voisimme kuitenkin lepäillä iltapäivään asti.
Niinpä maksoimme kämpän (350KN = 50e) ja jatkoimme lepäilyä. Sluibailimme aamupäivän unen ja valveen rajamailla. Risto kävi netissä julkaisemassa blogautuksen – matkalla sinne tuli pihan betonikäytävällä vastaan kilpikonna. Iltapäivällä waimo rupesi heräilemään ja puhui jo jotain ruuasta. Keittelin kaupasta nappaamani kanasopan ja juotin sen lientä waimolle, väitti sitä hyväksi. Myöhemmin maistui pari haukkua banaania ja haukku voileipää.
Nettireissulla bongasin meille uuden kämpän n. 100m edellisestä, katua alas. 300KN = 42e tms, tällä kertaa rankasti yksinkertaisemmin ja karummin sistustetty eikä omaa vessaa vaan jaoimme sen omistajapariskunnan kanssa. Omistajat sekä jotkin heidän vieraistaan tms istuskelivat paljon puutarhassa varjossa kahvia nautiskellen. Saimme käyttöömme talon langattoman netin joten aika juoksi vähän liukkaammin ja Risto naputtelikin iltapäivällä puhelintaan kuntoon, nyt pitäisi toimia GPS:t, pelit ja pensselit ongelmitta.
Illemmalla, reilun vuorokauden lepäilyn jälkeen vaimo rupesi taas heräilemään ja puhumaan ruoasta. Pala leipää upposi hyvällä ruokahalulla. Olo oli parempi, vaikka vielä heikottikin yli vuorokauden ~syömättömyyden seurauksena. Olo koheni niinkin mukavasti että waimo halusi lähteä katsomaan Dubrovnikin vanhaa kaupunkia ja siitähän minä riemuitsin, sen takia tänne tultiin ja ankeaa olisi lähteä pois sitä näkemättä. Niinpä valmistauduimme lähtöön, tallasimme 100m tietä bussipysäkille. Bussimatka maksoi 10KN, 1.5e tms. Bussi oli suht täynnä ja hikinen, samoin kaupungin kadut: täynnä ja hikisiä. Autot tukkivat bussin kulkureitin, ilmeisesti koimme jotain siitä ruuhkasta mistä majoitusemäntämmekin puhui.
Vanha kaupunki valloittaa ja yllättää joka kerta uudelleen: Olen aikaisemmin käynyt siellä loka-marraskuussa jolloin on ollut kovin paljon hiljaisempaa kuin nyt elokuussa: pääkatu kuhisi ihmisiä, joitain perinteisiä soittimia soittavia muusikoita, patsaita leikkiviä ihmisiä (toinen oli taulun kehysten sisällä harmaaksi puuteroituna, toinen oli kleopatrapuvussa jalustan päällä. Aika hauskoja!) jne. Voimia säästellen kävelimme hitaasti pääkadun päähän, istuskelimme lipputangon juurella lepäillen ja meininkiä katsellen: paljon turisteja, matkailijoita. Kävin etsimässä jostain sokkelisilta kujilta kaupan josta saimme banaanin kulkua vahvistamaan. Käväisimme muurien ulkopuolella, meren rannassa, laiturilla katselemassa pimenevässä illassa veneitä jotka merelle lähtivät ja sieltä saapuivat.
Dubrovnik on siis törkeän vanha mesta. Joku mukajulkkis (joku lordi Byron tai joku) on sitä kutsunut Adrianmeren helmeksi. Pieni valkoinen kaupunki muurien joka puolelta suojaamana. Pääkadun kivetys on marmoria, siitä lähtee kujat molemmille puolille: toiselle puolelle lähtevät kujat ovat lähinnä portaita jotka lähtevät ylös muureille, toiselle puolelle lähtiessä kujat ovat hieman sokkeloisempia. Näiden pienten kujien varrella asuu tavallisia ihmisiä ja noin joka toisen tahi kolmannen oven ja porttikongin vieressä on kyltti ‘sobe’ mikä tarkoittaa että majapaikkaa olisi tarjolla. Bosnian sodan aikaan serbit moukaroivat Dubrovnikin kaupunkia ilman mitään järkevää syytä ja ilman sääliä: vanhakaupunki kuitenkin on saatu nopeasti kunnostettua taas vastaanottamaan turisteja.
Palailimme takaisin läpi pienempien kujien. Pääkadusta kortteli kumpaankin suuntaan on kuitenkin lähinnä vain ravintoloita jotka tuottavat paljon kaikenlaisia ruoantuoksuja ilmaan mikä ei vatsatautista juuri lämmitä, joten siirryimme pääkadun puolelle kuitenkin hetken päästä. Ja taksilla kotiin.
Kotona waimo vielä pahoinvoi ikävästi. Unta kuulaan. Yöllä avoimen ikkunan takaa rupesi kahdesti kissa mouruamaan liekkö sisään halunnut. Jos olisi ollut ylimäärisiä niin kengällä olisin viskannut, kuten sarjakuvissa aina on tapana tehdä. Kissa kuitenkin häipyi kun sitä vähän hätisteli.
Related posts:
- Balkan09, osa XII: Sarajevo, Dubrovnik Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina Heräilimme aamulla aikaisin pakkailemaan. Sää oli...
- Balkan09, osa XIV: Dubrovnik, Korcula Dubrovnik, Kroatia Nukuimme aamulla jälleen vähän pidempään. Waimon olo oli...
- Balkan09, osa I: Skopje Prologi: Olin 2004-2005 Balkanilla rauhaa turvaamassa. Ja nyt, 4 vuotta...
- Balkan09, osa XVII: Kutina Kutina, Kroatia Kutinasta heräilimme virkeänä oikein makoisasti nukutun yön jälkeen....
- Balkan09, osa III: Ohrid Ohrid, Makedonia. Aamulla jo kukonlaulun aikaan auringon ensimmäiset säteet sinkoutuivat...