Tirana, Albania
Heräiltiin ihmisten aikoihin. Pakkailtiin, kävin ostamassa aamupalan ulko-oven vieressä olevasta pikku kaupasta. Mehua, leipää. Jugurtti näytti sen verran arveluttavalta ettei siihen nyt lähdetty (nirppanokat..).
(pyydän anteeksi kovin laimean värisiä kuvia, ei ollut aikaa käsitellä niitä, tieskari hoiti kaiken puolestani eikä se ole hirveän viksu peli..)
Otettiin rinkat saman tien mukaan; omistaja poika oli tarjonnut että he noutavat rinkkamme kämpältä ja tuovat haluttuun aikaan haluttuun paikkaan. Kiva tarjous, mutta ei tähän kuitenkaan lähdetty. Täysin tuntematon tarjoutuu liikuttelemaan rinkkaa, vähän nostaa tuntokarvoja pystyyn. Ajateltiin että käydään heittämässä rinkat Tirana International Hoteliin mutta sanoivat että ottavat vain hotellin asiakkaiden tavaroita, eivätkä osanneet neuvoa mihin muualle voisi viedä. Keksittiin että josko museossa olisi tavarasäilytys, joten tallattiin viereiseen Albanian kansallismuseoon tms. Lippuja myynyt täti suostui helposti pitämään rinkkojamme 4 tuntia. Alkuun käytiin kuitenkin tutustumassa museoon: kaikenlaisia hienoja vanhoja kaaria, patsaita, pylväitä, kulhoja, juttuja. Karttoja missä kerrotaan mitkä kaikki kansat täällä ovat viheltäneet. Ottaen huomioon että Enver Hoxha hallitsi maata 50-luvulta 80-luvulle, oli siitä todella vähän tietoa, näyttely tuntui loppuvan siihen kun kaikki oli vielä hyvin. Ehkä on vielä liian kipeä asia käsitellä lähihistoriaa, eikä Suomenkaan museoissa taideta paljoa kansalaissodan oloista, vankileireistä ja teloituksista olla kerrottu. Olen mielelläni väärässä.
Kävelimme pari tuntia kaupungilla, ihmeteltiin värikkäiksi maalattuja taloja, nautiskeltiin hetki Tiranan puiston rauhasta. Mitään kovin nättiä seutua se ei ole: kaikenlaisia vähemmän kivoja betonirakennuksia, ilmeisesti tekemällä tehty järvi sameine vesineen ja betonirakennelmineen, teatterikatsomo ja kuppilat myös betonista. Muutaman sotasankarin muistomerkkikin oli. Joka tapauksessa eräänlainen vihreä keidas vilkkaassa kaupungissa.
Vilkastiin myös kaupungin keskustassa olevaa marmorista pydamidia, joka on Enver Hoxhan muistomerkki, vaikka sisällä onkin kaikenlaista disco-toimintaa tai muuta vastaavaa vähemmän kunnioittavaa.
Käytiin rinkat museosta – annettiin tädille pantteri-salmiakkiaski, mahtoikohan tykätä kun maistoi. Ainakin antoi ottaa kuvan itsestään :)
Bussikyyti Pristinaan järjestyi ihanan helposti: 15e/nuppi, lähtö klo 18 ja matka-aika 5 tuntia. Busseja taisi lähteä samaan aikaan 4 tai 5 sen kansallismuseon takaa, samoihin aikoihin. Käytiin bussin lähtöä odotellessa nettikahvilassa.
Saimme bussista etupenkin paikat; lippujenmyyjä järkkäsi jotta saisimme otettua hyviä kuvia tai jotain. Bussista puuttui ilmastointi, joten kuski piti ovia auki. Piti vähän varoa ettei ota kenkää pois jalasta ja livauta sitä tielle. Tai ettei mikään muukaan (passi, puhelin, ..) tipahda lattialle ja siitä tempaudu ulos.
Alkumatkasta kuski näytti jonkin kovin kansallismielisen elokuvan, mustavalkoinen elokuva lapsista sodan aikana, partisaaneista. Kuski itse välillä vilkaisi elokuvaa, puhui puhelimessa, poltti tupikka ja jutteli toisten kanssa. Ja ajoi bussia. Reippaasti ajoikin, reikä päässä ja agreessiivisesti: jos toisella kaistalla ei ole autoa, voi ohittaa. Takaisin vetäytyi vasta kun joku tuli vastaan. Etupenkillä istuessa todettiin ykskantaan että meininki oli hurjempi kuin Linnanmäellä: vuoristoinen maisema käsitti melkoisia rotkoja ja neulansilmiä mutta kuin ihmeen kaupalla kuski selvisi niistä. Jossain vaiheessa kuski & varakuski vaihtoivat ajajaa – lennossa..
Matka kulki Tiranasta pätkä pohjoiseen ja sieltä uutta moottoritietä kohti rajaa. Motari on vielä kovasti rakennuksen alaisena, mutta osia siitä on jo nyt käytössä ja nopeuttavat matkaa hurjasti. Rakennustyömaalla näkyi isojen siltojen rakentamista, kivivyöryverkkojen rakentamista, asvaltointia jne. Pääsimme myös koeajamaan uuden 8km pitkän tunnelin joka oikoo tietä myös melkoisesti. Ilmeisesti tällainen uuden tien projekti, jossa konkreettisesti tapahtuu jotain näkyvää ja hyödyllistä, on omiaan valamaan paikallisille uskoa parempaan huomiseen, kovasti ainakin näytti että ihmiset ihmettelivät ja iloitsivat uutta tunnelia ja tietä.
Matkalla tutustuimme mieheen joka on 60-luvun alussa, 12-vuotiaana lähteny Albaniasta pakolaiseksi Jugoslaviaan. Ollut siellä jonkun vuoden, siirtynyt pakolaiseksi Italiaan josta saanut kuljetuksen USA:n ja nyt on asunut siellä 40 vuotta. Omistaa pienen hupparitehtaan mutta sanoi että tiukkaa on, Mexicossa ja Kiinassa kun tuntipalkka on noin 50snt luokkaa, on sen kanssa vaikea kilpailla. Oli mielenkiintoista kuulla hänen ajatuksiaan Albaniasta, kun hän kuitenkin on kokenut jotain sen historiasta mutta kuitenkin saanut riittävästi myös etäisyyttä.
Vihdoin saavuttiin raja-asemillekin. Pyydettiin kummassakin leimat passeihimme, Albanian leima kun jäi saamatta maahan tullessa. Nytpä passeja koristaa myös n. vuoden vanhan Kosovon tasavallan leima.
Kosovon puolelle kun päästiin rupesin alitajuisesti vilkuilemaan vastaantulevia autoja ja katsomaan, näkyisikö täällä majaa pitävän rauhanturvajoukon, KFOR (Kosovo Force) ajoneuvoja, tai tien sattuisiko joku KFOR:n leireistä osumaan reitin varrelle. Pari leiriä nähtiinkin yön pimeydessä mutta KFOR:n ajoneuvoja tuli vastaan todella vähän.
Pristina, Kosovo
Perillä Pristinassa olimme joskus yhden aikaan yöllä. USA:lainen mies oli pyytänyt vain albaniaa puhuvaa kuljettajaa järkkäämään meille taksikyydin johonkin halvahkoon hotelliin. Hän saikin meille taksin ja meidät taksin kyytiin, mutta kuljettaja rupesikin luettelemaan pitkän litanian paikallisia hotelleja; yritettiin niistä sitten summamutikassa joku valita ja toivoa että se olisi hyvä. Kuski tiputti meidät pääkadun (Mother Theresa street tms) viereen ja osoitti että tuosta kävelette tuonne niin siellä on hotelli. Kävelimme kyllä, ruvettiin kyselemään lisävinkkejä keskellä yötä olevasta lehtikioskista. Valitettavasti ei nuori myyjä eikä asiakas osannut enkkua. Hetken päästä paikalle tuli mies joka puhui englantia kuin äidinkieltään konsanaan, ja hän sanoi ohjaavansa meidät hotelliin. Kun kävi ilmi että hotelli on suljettu remontin vuoksi, hän sanoi että kysäistään hänen ystävältään joka kulman takana odotteli autossa. Tämä toinenkin mies puhui sujuvasti englantia: hän omistaa 3 thai-ravintolaa Pristinassa, ja tuntee hotellit hyvin. Niinpä he vinkkasivat muutaman hotellin – ja ehdottivat että lähtisivät viemään meidät hotellille. Olimme väsyneitä ja kaikki tuntui kovin hankalalta joten suora kyyti hotellille tuntui hyvältä. Hetken päästä istuessamme uudenkarheassa business-luokan autossa tuli mieleen että jaa.. Keskellä yötä vieraassa kaupungissa tuntemattomien autossa miesten kyydissä joista toinen ilmoitti alkuun ammatikseen huumekaupan – ei oikein välttämättä enää tuntunut hyvältä idealta.. No okei, se huumekauppahomma oli vitsi ja myöhemmin mies kertoikin olevansa jonkinlainen business-konsultti.
Kaikesta huolimatta pääsimme yhdellä Pristinan kolmesta mäestä sijaitsevalle hotellille, autosta ulos tavaroiden kanssa ja kaikki. Miehet häipyivät yhtä lipevästi ja liukkaasti kuin olivat ilmestyneetkin, tämä business-konsultti jätti jälkeensä sähköpostiosoitteensa. Hotellin sähköpostiosoitteen pääte on @yahoo.com ja tämän business-konsultin osoite oli @hotmail.com – ehkä nuo eivät ihan hirveää uskottavuutta ja arvostusta Suomessa saavuttaisi (sanoo henkilö jonka sähköpostiosoite on etunimi@sukunimi.fi :) mutta ilmeisesti täällä tuollaisilla ei ole vielä mitään merkitystä.
Hotellihuone säväytti alkuun kun astuimme väsyneinä, 7 tunnin matkan jälkeen, sisään: laminaattilattia, koristeelliset peitot ja tyynyt, hienot verhot, värikkäät seinät, pyyhkeet taiteltu ruseteiksi sängylle jne. Hetken kun huonetta tutkimme, huomasimme että seinissä oli halkeamia, verhoissa reikiä, seinässä pari ylimääräistä reikää ulos, huonekalut vanhoja ja kulahtaneita. Vessassa oli lavuaari täynnä kuivaa laastia ja pöntön päällä oli ämpäri missä oli saumauslaastitarpeet. Käytiin respan kautta ja saimmekin uuden huoneen (tuohon vessan käyttökelvottomuuteen vedoten) joka vessan osalta oli käyttökelponen, muuten samassa kunnossa kuin edellinen. Tuntuu että esim. WC:n peilikaappi on jostain romulavalta napattu: toinen peili puuttuu ja ovessa on reikä sensijaan, nurkat ovat lohkeilleet jne. Käytävässä oli hienot laatat lattiassa: yksi niistä oli haljennut ja romahtanut 5cm alemmalle tasolle; ilmeisesti oli jäänyt jonkunlainen tuki tai laudoitus laittamatta alle. hissin kerrosta osoittava LED-näyttö on tipahtanut pari senttimetriä normaaliasentoaan alemmas ja siitä näkyy vain puolet. Eli vähän kulahtanut mesta mitä on yritetty kunnostaa mahdollisimman halvalla ja vähän vasemmalla kädellä. Ilmastointi kuitenkin löytyi – kyllä nukutti hyvin!
Tuntuu käsittämättömältä olla taas Kosovossa. Edellisestä visiitistä on kulunut vajaa 4 vuotta aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut monenlaista. Kyllä sitä vähän ihmettelee että mitä ihmettä sitä tänne taas on tullut.
Related posts:
- Balkan09, osa IV: Ohrid, Tirana Ohrid, Makedonia Heräiltiin aamulla vähän aikaisemmin jotta keretään rauhassa aamupalastamaan...
- Balkan09, osa VII: Pristina, Kotor Pristina, Kosovo Palautimme vuokra-auton sunnuntaina aamusella. Hotelliamme vastapäätä oli 2006...
- Balkan09, osa XVII: Kutina Kutina, Kroatia Kutinasta heräilimme virkeänä oikein makoisasti nukutun yön jälkeen....
- Balkan09, osa XII: Sarajevo, Dubrovnik Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina Heräilimme aamulla aikaisin pakkailemaan. Sää oli...
- Balkan09, osa XVIII: Kutina, Zagreb Kutina, Kroatia Aamulla heräillessämme huomasimme että waimon nappuloiden eli ihottumapaukamien...