Prologi: Olin 2004-2005 Balkanilla rauhaa turvaamassa. Ja nyt, 4 vuotta myohemmin olen taas täällä, tällä kertaa waimon kanssa. Tarkoitus on yrittää aina välillä välittää kuvia ja kuulumisia tänne blogiin.
Helsinki-Vantaalla oli lähtoä edeltävänä päivänä ollut terminaalissa tulipalon alku ja ehkä sen takia jonot olivat mahdottomat. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin e-check-iniä ja sehän toimi loistavasti: passia vilauttamalla näki omat lennot ja nappia painamalla sai boarding passit. Matkatavarat pitää kuitenkin viedä ihmiselle; baggage drop -tiskille. Meidän asioita hoiti sama täti joka myös hoiteli eilen matkaan saattelemiemme check-inin. Nähdessään kohteena olevan Skopje, kysäisi missä maassa se on, kun ei ennen ole koskaan ketään hänen kohdalleen sattunut kuka sinne lentäisi. Kuullessaan sen olevan Makedoniassa tuumi että sehän on hirveän pieni maa. Alalla töissä, luulisi että Euroopan pääkaupungit olisi hallussa!
No, joka tapauksessa matkaan päästiin. Helsinki-Praha-Skopje, kokonaisaika vaihdon kera n. 5 tuntia. Finnair tarjosi munakkaan, Tsekkien lentofirma kaalisämpylän.
On huippua palata alueelle, jossa olen aikanaan vuoden asustellut. Monenlaista tulee mieleen mitä haluaisi nähdä, uutta ja vanhaa. Paljon palaa mieleen muistoja – on hienoa pystyä nyt koluamaan näitä paikkoja yhdessä Waimon kanssa ja hankkimaan yhteisiä elämyksiä ja kokemuksia Balkanilta.
Skopjessa olo on aika epätodellinen, joo, täällä sitä taas ollaan! Vuorella seisoo edelleen risti, vanhan juna-aseman kello on edelleen pysähtyneenä ja jäätelöt maistuvat upeilta, vaikka paljon on vettä joessa virrannut. Vastaan tuli jossain vaiheessa neljä suomalaista kundia – kaikesta päätellen rauhanturvaajia vapaapäiväänsä viettämässä :) Hotelli löytyi vanhasta kaupungista: huone suihkulla, ilmastoinnilla (ulkona jotain 28 astetta tms) ja töllöllä 40e/yö, kahdelle.
Lämpöä riittää; varpaistakin meinasi tulla kevyesti grillattuja nakkeja. Käytiin joen reunalla pizzalla: isojen katosten alla, nojatuoleissa ulkona istuen, nauttien leppoisasta tunnelmasta, musiikista ja ruoasta: kahden hengen (hyvät) pizzat, juomat ja jäätelöt (marjajugurtti, kiwi, creme brulee ja sitruuna) yhteensä 900 MKD mikä on karkeasti 15e (1e=61 MKD tms).
Kierreltiin vanhassa kaupungissa, uudessa kaupungissa. On sotkuista, on karua, toisaalta paikoitellen vimpan päälle siivottua ja uutta. Tunnelma on rento. Maisemat komioita: vanhassa kaupungissa on jonkinlainen kirkko tahi moskeija melkein joka nurkan takana.
Tässä alkutunnelmia jotka siis ovat mainiot. Palaamme asiaan…
Related posts:
- Balkan09, osa II: Skopje ja Ohrid View Larger Map Nukuimme Skopjessa yön makoisasti, oioi. Taistelin illalla...
- Balkan09, osa XIII: Dubrovnik Dubrovnik, Kroatia Heräilin aamulla viiden-kuuden tienoilla pari kertaa vuorten takaa...
- Balkan09, osa III: Ohrid Ohrid, Makedonia. Aamulla jo kukonlaulun aikaan auringon ensimmäiset säteet sinkoutuivat...
- Balkan09, osa XII: Sarajevo, Dubrovnik Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina Heräilimme aamulla aikaisin pakkailemaan. Sää oli...
- Balkan09, osa XI: Sarajevo Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina Nukuimme kellariasunnossamme makoisasti. Ulkona oli kohtuullisen...





Mitenkäs nettiyhteys hoituu siellä?
@Elias: Nettikahvilan kautta. Minilapparilla kirjoittelen ja kasittelen jutut, laitan usb-tikulle ja kahvilaan. Avoimia WLAN-verkkoja ei ole juuri loytynyt kaytettavaksi.