Suomen vanhin asukas kuoli

HS.fi uutisoi tänään Aarne Arvosen kuolemasta. Hän oli viimeinen 1800-luvulla syntynyt suomalainen ja kuollessaan iältään 111 vuotta. Mitä kaikkea tuohon aikaan mahtuukaan.Tapaus on itsessään mielenkiintoinen ja olen Aarnesta jo aikaisemminkin kirjoitellut, hieman eri merkeissä tosin (kts openstreetmap-beats-commercial-maps) joten ajattelin Aarnen pitkää elämää muutamalla lisärivillä kunnioittaa.

4.8.1897, syntymä.

Klondiken kultaryntäys alkaa ja legendat kuten Mark Twain ja Jack London olivat elossa. Pepsin valmistus alkoi ja HIFK perustettiin. Eino Leino, Ilmari Kianto ja Arvid Järnefelt kirjoittelivat kirjoja. J. J. Thompson keksii elektronin olemassaolon Nikola Teslan ja T. A. Edisonin miettiessä omia juttujaan. Rauman kaupunki avaa oman junanratansa Akseli Gallén-Gallelan maalaillessa Kalevala-tauluja ja Sibeliuksen säveltäessä Finlandian, Kullervon, Lemminkäis- ja Karelia-sarjaa. Emalipotta tulee kauppaan. Termiä ‘Computer’, tietokone, käytetään ensimmäistä kertaa kuvaamaan sähköistä laskukonetta. Suomen väkiluku on noin 2.3 miljoonaa.

Helsingin kartta 1897
Elävästä Arkisto & 1897
Kuvia vuodelta 1897
(LIFE)

1902, 5 vuotta

Buurisodat päättyvät. Julkaistaan asetus suomen ja ruotsin kielten käyttämisestä tuomioistuimissa ja viroissa. Siiri Angerkoski (‘Justiina’) syntyy samalla kun Jack London julkaisee kolme kirjaa. Turun Mikaelin kirkko, Tampereen Tuomiokirkko, Helsingin Kansallisteatteri, Kansallismuseo sekä rautatieasemat ovat rakenteilla Aarnen niitä ihmetellessä. Naiset ovat saaneet oikeuden opiskella yliopistossa ilman erityislupaa. Helsingin väkiluku 97 000.

Karttoja Suomesta vuodelta 1902
Kuvia vuodelta 1902 (LIFE)

1908, 10 vuotta

Aarne eleli katupoikana Helsingissä äidin kuoltua ja isän mentyä uusiin naimisiin. Eino Leinon Helkavirret on julkaistu. Eugen Schaumann on ampunut Bobrikovin. Helsingin Sanomat sekä Turun Sanomat on perustettu, samoin Osuusliike Elanto. Ehkäpä Aarne oli kavereiden kanssa katsomassa kun Havis Amanda -patsasta pystytettiin. Tai satamassa katselemassa laivoja.

Elävä Arkisto ja 1908

1918, 20 vuotta

Laki kahdeksan työtunnin käyttöönotosta annettiin samoihin aikoihin kun Aarne oli nälän ajamana linnoitustöissä Venäjällä. Suomen itsenäistymisen jälkeen sisällissodassa Aarne oli punaisten puolella ja joutui Tammisaareen vankileirille. Hän oli myös viimeinen elossa ollut sisällissodan veteraani. Hannes Kolehmainen juoksee kolme kultaa Tukholman olympialaisissa ja Savonlinnan Oopperajuhlat käynnistyvät. Helsingin väkiluku on lähes 200 000. Oppivelvollisuuslain säätämiseen kuluu vielä pari vuotta samoin kuin siihen että Aarne osallistuu tähdistä kiinnostuneena Ursan perustavaan kokoukseen.

Viimeinen sisällissodan veteraani – haastattelu Ylen Elävässä Arkistossa
Kuvia sisällissodasta
Elävän Arkiston Suomi 90v -sivusto

2009, 111 vuotta

Maailma on muuttunut. Aarnen tupakkalakko on kestänyt yli 70 vuotta. Jopa yli 90 vuotta nuoremmat hoitajat ovat pitäneet huolta jokapäiväisistä tarpeista ja samanikäinen juttuseura on kadonnut jo vuosia sitten. Meno ympärillä kiihtyy. Terrorismia, kouluampumisia. Kiirettä, pahaa oloa, rikkonaisia perheitä. Mikään ei ole enää entisensä kun Aarne kuolee Järvenpäässä. Järvenpää perustettiin Aarnen ollessa 54-vuotias.

Lähteet:
wikipedia.fi
agricola.utu.fi
yle.fi

Related posts:

This entry was posted in Misc and tagged . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>